keskiviikko 23. joulukuuta 2009

12.12.09

12.12. Johto oli Ralfilla ja Airilla.
Ralf piti Raamatuntutkistelun, jonka aiheen totesi olevan "X-rated", eli moraalittomuutta luvatun maan rajalla. Jumala on mustasukkainen vieraita "jumalia" kohtaan. Israelin kansa lankesi. Maailmassa vallitsee suuri taistelu, jossa kaikki hyvä käännetään pahaksi, seksikin.
Joulu on tulossa. Muistelimme Airin johdolla laulujen välityksellä Kristuksen syntymän aikaa. Vanhassa Testamentissa on useita ennustuksia Jeesuksen syntymästä. Mm. Immanuel, Verso Iisain kannosta (Seurakunta Laulaar 139). Juutalaiset tunsivat ennustukset, mutta eivät tienneet milloin ne toteutuisivat. Enkeli kertoi, että Marialle syntyy poika, Jeesus. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Myös Elisabetille syntyy lapsi. Jumala lähetti tänne poikansa. Joosefille tuli tieto lapsen alkuperästä ja hän meni Marian kanssa naimisiin.Sitten tuli verollepanokäsky (SL 136). Kedolla oli paimenia. He ilahtuivat Messiaasta uskoen että nyt päästään roomalaisista. Enkelijoukko ilmoitti että on syntynyt Vapahtaja (SL 134). Paimenet päättivät lähteä Betlehemiin. Siellä oli Maria ja lapsi. Kaikki tapahtui juuri kuten paimenille kerrottiin. Simeon näki voidellun ja ylisti Jumalaa pelastuksesta. Samalla varoitettiin, että miekka käyvä Marian sydämen läpi (SL 132). Idässä kolme tietäjää löysi uuden tähden. He tunsivat profetiat. Päättivät lähteä tervehtimään ruhtinasta aarteita mukanaan. Heidän ihmeekseen asiaa ei tunnettu Jerusalemissa. Samalla Herodes kuuli uuden kuninkaan tulosta Juudean Betlehemiin. Tähti johdatti tietäjiä. He kumarsivat lasta ja palasivat omaan maahansa toista tietä. Joosefia kehoitettiin pakenemaan Egyptiin ennen lasten surmaamiskäskyä. Toteutui ennustus: Egyptistä minä kutsuin poikani (Jouluyö, juhlayö).

lauantai 26. syyskuuta 2009

arasola

19.9.2009 Arasola piti Itisryhmässä saarnan kristillisestä rakkaudesta.

Historiasta muistamme kuulleemme, että kristillinen kirkko kasvoi räjähdysmäisesti alkuvuosinaan ja että syynä tähän olivat vainot. Tosiasiassa kasvu oli kirkon 300 alkuvuotena vain 2% vuodessa. Alkukirkolla oli itse asiassa kaksi kasvupyrähdystä noiden 300 vuoden aikana. Ensimmäinen niistä ajoittui vuoden 160 paikkeille, jolloin kasvu oli erityisen nopeaa. Toinen pyrähdys sijoittui vuoden 260 paikkeille. Syynä kasvuun olivat kulkutaudit, jotka tappoivat noin kolmasosan Rooman väestöstä. Muistamme kuulleemme, että Roomassa oli vesijohdot ja että muitakin mukavuuksia löytyi. Tosiasiassa kaupungit olivat ahtaita ja vesijohdot ja muu rikkaus oli vain pienen yläluokan käytössä. Lisäksi Roomassa rehotti taikausko ja lääketiede oli siellä varsin alkeellista. Vähemmän varakkaat asuivat ghettomaisissa oloissa, joissa väentiheys oli lähes kaksinkertainen verrattuna nykyajan Kalkuttaan. Kun tuli kulkutauteja, ne levisivät nopeasti. Ihmiset pakenivat vitsauksia ja jättivät sairaat jälkeensä kuolemaan hoidon puutteeseen. Itse tauti ei siis tappanut läheskään kaikkia kulkutaudin aikana kuolleita. Kristityt eivät paenneet, vaan jäivät hoitamaan sairaitaan. Kulkutautien aikana ei-kristittyjä kuoli noin 30%, kristittyjä vain 10%. Näistä syistä Roomassa oli kulkutautiepidemian jälkeen kristittyjä jo noin kolmasosa koko väestöstä. Kristityt hoitivat myös ei-kristittyjä jälkeen jätettyjä sairaita naapureitaan. Kriisi osoitti kristittyjen rakkauden ja rohkeden. Näin kriisi myös levitti kristinuskoa.

Jumala tekee ihmeitä kriisien aikana. Nyt maailma on jälleen kriisissä. Kriisit tulevat lisääntymään ja niistä tulee entisiä pahempia. Öljyn väheneminen aiheuttaa tulevaisuudessa katastrofin. On arvioitu olemassaolevan öljyn kokonaismäärää. Öljyn määrä ei kasva, mutta sen kysyntä kasvaa. On arvioitu, että 2010-2015 tulee suuri öljykriisi, ruoka kallistuu entisestään ja yli 500 miljoonaa ihmistä kuolee. Tarvitaan jälleen rakkautta. Pyhä Henki toimii Jumalan lasten keskuudessa. Pyhän Hengen antama rakkauden lahja on keskeinen. Sen kautta kristityt auttavat rakkaudesta muita ihmisiä ja sen seurauksena ihmisiä kääntyy. Meidän tulee muistaa, että meidän rakkautemme on heikkoa ja pyytää Herraa antamaan meille lahjaksi rakkauttaan.
(TP)

torstai 24. syyskuuta 2009

Albanian perhe

Hei!


Kiitos kun muistitte taas Ramaj perhetta! Summa saa olla pesamuna pesukonetta varten, he ovat edelleen pesseet kasin koko 7-henkisen perheen pyykit. Kaytetyn pesukoneen sanoivat saavansa noin 80 eurolla, niin etta ei paljoa puutu enaa.


Vanhin tytar Flutura meni kihloihin elokuussa. En ollut taalla niin en voinut osallistua. Kihlajaisjuhlat ovat taalla tarkea tapahtuma, vahintaan yhta iso juhla kuin haat. Ja se on taas yksi niista "velvollisuuksista", joista ei voi luistaa, vaikka olisi kuinka koyha. Perhe joutui ottamaan lainaa, kun iso joukko sukulaisia piti ruokkia. No, onni onnettomuudessa; sukulaiset kun toivat rahalahjoja, niin jaivat kuitenkin plussan puolelle rahallisesti. Sulhanen opiskelee Newboldissa ja tekee kolmea tyota saadakseen morsiamen Englantiin. Hanella pitaa olla tilillaan suuri summa rahaa, etta saa viisumin ja paasee muuttamaan ulkomaille. Menevat sitten naimisiin Englannissa ja jaavat sinne asumaan nailla nakymilla. Voivat sitten auttaa perheitaan Albaniassa.


Niin todella, Arasolat ovat takaisin Suomessa, onpa mukavaa. He olivatkin hirvean monta vuotta poissa.


Olen NIIN onnellinen uudesta asunnostani.


Apua, nyt pitaa menna, opettajainkokous!


Anna


keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kai Arasola: Jumalanpalveluksen haasteet

KAITSU KÄVI JA PUHUI
JA MEILLÄ OLI KOSOLTI MIELIPITEITÄ

Finlandiin palanneen Kai Arasolan yksi pesti on johtaa sapattikoulujaostoa. Kuten nimikin (koulu) sanoo, tilaisuuksiin sisältyy opetusta. Raamatun tutkistelua. Piplian tutkimiselle kolminkertainen eläköön-huuto!
Saarnaosuus saa silloin tällöin, ettei peräti usein, penkkiurheilijat eli sanankuulijat haukottelemaan ja kuorsauksen partaalle.

Itis-ryhmän alustuksessaan 19.9.09 Kaitsu vihjaisikin, että lisättäisiinkö saarnankuuntelu-kursseja seurakuntien ohjelmaan... Hienotunteinen tapa sanoa, että saarnat please lyhyemmiksi ja tarpeellisiksi.

On tutkittu, että

* jos seurakunnassa on miehiä vähemmän kuin 40%, se kasvaa hitaammin

* kirkossa ylipäätään on jotain mikä tekee sen vaikeammaksi miehille

* tapa millä jumalanpalveluksia järjestetään, työntää herkemmin pois miehiä kuin naisia.


Miesvajausta ilmenee etenkin protestanttisella puolella. Katolisella ei niinkään, ja jostain syystä ei myöskään JehovanTodistajat -liikkeessä.

Joku mainosguru oli tutkimustulokset nähtyään lohkaissut: Just näin voi odottaakin. Systeemi on luotu naisille: turvallista, rauhallista, vakaata, hoitavaa. Ei tarjoa seikkailua eikä riskinotto-herätteitä, joihin varsinkin nuoremmat miehet tuntevat vetoa.

Pitäisi murtaa tapoja, jotka estävät luovuutta seurakunnissa. Kirkollinen sanastokin on lähempänä naisten sanastoa - esim 'suhde Kristukseen' - ja 'naismaisia' syntejä vastaan on helpompi heristää; vrt esim. panetteleva juoruilu contra pornosaitit.


Kaitsun alustus, josta yllä vain lyhyesti, herätti intohimoisen mielipiteiden vaihdon.
Naistenko sanasto vaaleanpunaista pehmohempeyttä! Ainoastaan miehiäkö varten älyllisyyttä korostavaa sana- ja aihevalintaa, jotta viihtyvät? Ei istu pohjoismaiseen populaatioon ja elämäntapaan - ehkä siellä päämajan ameriikan puolella mennään lähempänä kuvattua tyyliä, siellähän naisten 'kuuluu' olla pinkkikotirouvaa ja hieman avutonta kainaloista kanaa.

Toisekseen, juuri luovuus ja verbalistiikan hallinta on tutkitusti naisväen heiniä enemmän kuin miesten.

Edelleen, ketkä yleensäkin sankemmin joukoin hakeutuvat henkisen kasvun lähteille. Kirjastoihin, työväenopistoihin, konsertteihin, teattereihin, taidenäyttelyihin, kulttuuritapahtumiin - niin, ja kirkkoihin? Naisväki on eittämättä kiinnostuneempi kehittämään henkistä minäänsä kuin miehet. Pitäisikö seurakunnilla olla kalastuskerho ja moottoripyöräklubi?

Neljänneksi, jos kirkonmenot eivät vetoa miehiseen habitukseen, ei ainakaan naissukupuolta voi syyttävästi osoittaa sormella. Ketkä ovat olleet vastuussa sapattikoulujen ja fraseologian kehittelystä kautta vuosikymmenien, ketkä jumittivat johtajuudet, pastoruudet ja mielipideilmaisut vain miehille kuuluviksi kautta vuosisatojen, keiden kynästä Raamattukin tuli olemaan.. .

Tuollainen karkea jako miehet-sitä ja naiset-tätä on tosi karkea. Miehissä on kovin erilaisia yksilöitä ja niin on naisissakin. Mutta varteenotettava kysymys kuuluukin: Onko miesten viihtyvyys seurakunnassa kiinni siitä, miten paljon määräysvaltaa ja muuta valtaa siellä on miehillä?

Kiintoisaa havaita, että Raamattu kutsuu seurakuntaa naistermein, sanoilla morsian, vaimo, äiti (Johanneksen kirjeet) ja pahimmillaan portto. Mutta onko Raamatussa selvää kaavaa jumalanpalvelukselle. Apostolien aikaan Synagoga/koulussa luettiin Kirjoituksia, sapattisin kodeissa murrettiin leipää ja juotiin 4 maljaa, laulettiin hallel-kiitoslauluja, rukoiltiin, ja näin oli tehty noin 1500 vuoden ajan, nyt vain Exoduksen karitsanveren-kautta-pelastus oli muuttunut Kristuksen veren kautta pelastukseksi. Sapatti oli ollut kuin pienoispääsiäinen - vertaa ehtoollinen. Yhteistilaisuuksissa julistusta ja opetusta oli runsaasti, uusi evankeliumin oppi tarvitsi vankennusta ja toisaalta poisoppimista esikuvajärjestelmästä.
Kokouksissa jaettiin kokemuksia. Kellä tuomisina oli profetia, kellä laulu, kellä puhe kielillä, kellä sen selitys, ja mitä niitä olikaan.
Jumalanpalvelustahan ei Jumala tarvitse vaan ihminen, eli ihmisten, nykyihmisten tarpeisiin sen olisi vastattava. Hetkinen, olen saanut käsityksen että Herramme kyllä jotain ihmisiltään tarvitsee ja se on esirukous toisten ihmisten puolesta!

Kiintoisaa sekin, että UT julistaa yleisen pappeuden astuneen voimaan. Siinä ei ole miestä ja naista vaan Kristuksen seuraajia.

Apostolien aikaan evankeliumin julistusta tehtiin lähinnä ulkopuolella keskinäisten kokousten, ulkopuolisille, niin juutalaisille kuin pakanoille. Itis-ryhmässä kysyttiin, minkälaista 'äksöniä' eli evankelioivaa toimintaa voitaisi sapattisin harrastaa. Todettiin, ettei Tallinnanaukiolla ihmisten pysäyttäminen ollut oikein purrut.

Tähän loppuun kertoisin tositapahtuman, jota ko. keskustelutilaisuudessa en kerennyt. Intian suurkaupungissa ryhmä kristittyjä halusi kovasti tietää, miten menestyksellisesti saattaisivat 'pakanoille', kaupunkilaisille, ilosanomaa tiettäväksi. He olivat kokeilleet yhtä sun toista. Nyt he keskittyivät hartaasti rukoilemaan Herransa viisautta asiassa. Rukoiltuaan kolme päivää kaikille laskeutui sama Hengen sanoma: Menkää illalla rannalle.

Illan viileydestä nauttimassa ranta oli ihmistä mustanaan. Kristittyjen pikku ryhmä oli ymmällään mitä tehdä. Mutta sitten sinne tänne ilmestyi kuin tulenlieskoja joidenkin rannalla olijoiden ylle. Ryhmä ymmärsi, että Herra oli valinnut heille kuulijat. He riensivät henkeä täynnä tulenlieskalta toiselle.
Seuraavassa kokouksessa oli 53 uutta uskoon tullutta.

Niinpä, mitä omin neuvoin teemmekin, valuu tyhjiin. Herramme neuvonnassa seurakunnassa tapahtuu ihmeitä.
marj

itisryhma@gmail.com has sent you a Google Gadget

Tervetuloa Itisryhmän tilasuuksiin!

See what your friend has made

This gadget was sent to you by: itisryhma@gmail.com

***

Your friend has created something special for you to see every day on Google.

The gadget will be on your own iGoogle page. To go with your new gadget you can also personalize your iGoogle page with the stuff you like.

Your friend's gadget may change from one day to the next too, so visit iGoogle daily to see what's new!

You can get back to your iGoogle page by visiting Google and clicking the iGoogle link in the upper right hand corner.

Want to share a message or photos with a friend every day? Then Sign in and create a gadget of your own to send to friends.

19.9.2009

19.9.2009

Läsnä 23+1 lapsi

Johto Esa

Alkulaulu seurakunta laulaa 37 ”Uutta virttä nyt laulaa”

Rukousaiheita: Kiitosaihe: adventistikotien lapset ja nuoret

Toipumista leikkauksesta

Ystävän puolesta joka ”elää jatkoajalla”

Kiitos kesän siunauksista

Siskon puolesta että löytää Jeesuksen vapahtajaksi

Laulu: seurakunta laulaa 199 kosketa minua henki

Raamatuntutkiskelu: Kai Arasola. Johanneksen kirje valitulle äidille (2 Joh)



23.09.2009 itisryhmä




Hajanaisia ajatuksia:

Seurakunnan tulisi toimia äidin lailla: synnyttää, kasvattaa, rakastaa.

Johannes oli huolissaan seurakunnan tilasta jopa 1/3 seurakunnasta oli saanut vaikutteita kreikkalaisuudesta ja olivat gnostilaisia.

” Tulkoon osaksemme armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, totuudessa ja rakkaudessa.”

Keskustelimme totuuden ja rakkauden suhteesta. Pitää löytää tasapaino näiden suhteen: totuus laukoo, rakkaus peittää. Erityisesti kaikkea kielteistä ei tarvitse sanoa.

Armo, laupeus, rauha (ilo)

” uutta käskyä en sinulle kirjoita, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti: rakastakaamme toisiamme” Vrt 1 Kor 13. Jokaisesta ei tarvitse tykätä mutta kyllä rakastaa

” 9. Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. 10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. 11. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.”

Seurakuntakotia tulee varjella harhaopeista, vääriä opettajia ei pidä toivottaa tervetulleiksi seurakuntakoiin.

” Minulla olisi teille paljonkin kirjoitettavaa, mutta en tahdo esittää sitä näin paperilla ja musteella. Toivon näet pääseväni tulemaan teidän luoksenne, että saisin puhua kanssanne kasvotusten. Silloin ilomme on täydellinen.”

Apostoli Johannes tiedosti jo silloin internetyhteiskunnan ongelmat! Sähköpostit ja naamakirjat eivät riitä, tarvitaan myös seurakuntayhteyttä kasvotusten.

Lähetysterveisiä Thaimaasta.

Thaimaassa 60 miljoonaa asukasta, adventisteja 11000, etenkin vuoristoheimolaisia tiettömien taipaleiden takana.

Kiinassa on virallisessa adventtikirkossa 4000 jäsentä, mutta maassa vaikuttaa myös maanalainen asdventtiseurakunta, jossa on puoli miljoonaa jäsentä.

Lähetyslaulu: seurakunta laulaa 411”Kuule, Isä taivaan”

perjantai 18. syyskuuta 2009

Itisryhmä tilaisuudet STOA:ssa alkaa

SPOSTI ITISSP:Itisryhmä kokoontuu seuraavan kerran huomenna syyskuun lauantaina 19.9 Kulttuurikeskus Stoassa, Turunlinantie 1, kello 11. Vierailijana Kai Arasola. Teetauon jälkeen noin 13:45 Kai puhuu aiheesta "Miten saada tulla siunatuksi kokouksissamme".

Tervetuloa

Tiedustelut
Esa Nysten
p. 0407659467

SPOSTI ITISSP:Itisryhmä kokoontuu seuraavan kerran huomenna syyskuun lauantaina 19.9 Kulttuurikeskus Stoassa, Turunlinantie 1, kello 11. Vierailijana Kai Arasola. Teetauon jälkeen noin 13:45 Kai puhuu aiheesta "Miten saada tulla siunatuksi kokouksissamme".

Tervetuloa

Tiedustelut
Esa Nysten
p. 0407659467

torstai 17. syyskuuta 2009

Kai Arasola Itisryhmässä

Kai Arasola vierailee Itisryhmässä ensi sapattina 19.9.

Kokoonnumme klo 11 Stoan kerhohuoneessa Turunlinnantie 1, Helsingin
itäkeskus. Väliaika ja pikkupurtavaa klo 13. Iltapäivätilaisuuden
aiheena "Jumalanpalveluksen haasteet".

Miten saada tulla siunatuksi kokouksissamme.

Tervetuloa!

perjantai 28. elokuuta 2009

Manuel saanut kutsun ANgolan yliopistoon

Rakas Esa, rakas Ralf
 
Uskon että kaikki on hyvn siellä.
 
Osastomme on lopulta hyvksynyt Angolan unionin kutsun minulle palvella luennoitssssssssjana Angolanadventistiyliopistossa. Tehtävä alkaa 1 tammikuuta 2010. Alla osaston pöytäkirjamerkintä kun Osasto hyväksyi unionin pyynnön. Tukenmne on tehnyt mahdolliseksi plalvella Jumalaan kun valmistelen pastoreita elon kenttää varten.
 
Siunatkoon Jumla teitä runsaast
 
Siunattua sapattia
 
Manuel
----- Original Message -----
Sent: Friday, August 28, 2009 12:00 PM
Subject: FW: CALL: PASTOR MANUEL PACHECO

 

Dear Esa, Dear Ralf.
 
I trust you are  all well.
 
 
Finally the Division has approved the call of Angola Union for me to serve as a lecturer at the Adventist University in Angola. It if effective January 1, 2010. Below is the action that the Dvision Committe took in acceptance to the Angola Union request. Again, you sponsorship is making it possible to serve God in praparing Pastors for the field.
 
May God continue blessing all of you abundantly.
 
Have a blessed Sabbath.
 
Manuel

ADCOM FOLLOW-UP
CORRESPONDENCE

Southern Africa-Indian Ocean Division

August 27, 2009

 

 

 

RECIPIENTS:   PASTOR MANUEL PACHECO, AU

 

COPIES:          PASTOR S. MAPHOSA, PASTOR J. HIBBERT

          

        

SUBJECT:         CALL:  PASTOR MANUEL PACHECO

 

 

Dear Colleague

 

During our August 27, 2009 ADCOM we took the following decision:

 

09-473   CALL:  PASTOR MANUEL PACHECO

 

VOTED to approve and pass on to Pastor Manuel Pacheco the call of Angola Union, to serve as a lecturer at Huambo Theological University, effective January 1, 2010.

 

 

Kind greetings

Sithembile Hachalinga

Secretary, Secretariat

27 =egency Road, Route 21 Corporate Business  Park, Irene
* PO =ox =583, RIETVALLEIRAND, 0174

' 012-345-7000/83

È079 82 6609

Ê012 45 7006/ 08663 65151

"Look to the LORD and His strenghth; Seek His face always"  Psa 105:4

 


 

maanantai 3. elokuuta 2009

Terveisiä Manuelilta

Hi, Ralph, I Essa,

I trust you are all fine. It is cold here and people are having flu.
My financial situation did not improve and so as it was combined in June I should come back to you to continue with the same process.

The president of Angola Union spoke to me and said Angola needs me in Angola to teach at our University in Huambo 60 km from Bongo Mission Station, while plans are laid to rebuild the place. He spoke to the Division president and both of us accepted. It was diceided that in January my family and I are going back to Angola to teach. They send the call action to the Division for approval So your investiment toward my studies for the advancemnt of the work in Angola is being paid off. From 30 September to 3 October together with some personal from GCand Division we are going to Blomfontain to give a training seminar to lay people. I was asked to speak about How to teach basic doctrines. This assingment was given to due to your investiment toward my studies. May God be praised and blessed all of you abundantly for the advancement of His work so that His work may be finished and go to our eternal Home when He comes to fetch us.

Greetings to the families, brothers and sisters in Christ, not forggeting to pray for my new appointment in Angola as from January 2010 and for the seminar that we are going to conducat soon.

Yours in Christ

Manuel

Hyvä Ralf, Esa

Uskon että teillä on kaikki hyvin, Täälä on kylmää ja ihmisillä flunssa. Taloudellinen tilanteeni ei ole parantunut ja kuten sovimme kesäkuussa lhestyn sinua että voisimme jatkaa kuten ennen.

Angolan unionin esimies oli yhteydessä minuun ja kertoi että Angola tarvitsee minua opetustehtäviin Huambon yliopistossa jälleenrakennusuunnitelmien aikan. Yliopisto sijaitsee 60 km Bongon lähetysasemalta.
The president of Angola Union spoke to me and said Angola needs me in Angola to teach at our University in Huambo 60 km from Bongo Mission Station, while plans are laid to rebuild the place.Hän keskusteli asiasta osaston esimiehen kanssa ja mollemat hyväksyivät sen. Päätettiin että minä lähden perheineni tammikuussaAngolaan opetustehtäviin.Osastoo on lähetetty kutsu asiasta.

So your investiment toward my studies for the advancemnt of the work in Angola is being paid off. From 30 September to 3 October together with some personal from GCand Division we are going to Blomfontain to give a training seminar to lay people. I was asked to speak about How to teach basic doctrines. This assingment was given to due to your investiment toward my studies. May God be praised and blessed all of you abundantly for the advancement of His work so that His work may be finished and go to our eternal Home when He comes to fetch us.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Rukoushetki

SPOSTI ITISSP:Luuk 4:16 "Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan."

Kiitosaiheita: Elämän lahjasta, kaikesta hyvästä, kesästä, Jumalan hyvyydestä Ed. viesti läh. aurinkoisesta Pietarsaaresta sateiseen Helsinkiin.

Itisryhmä kokoontuu kuukauden kolmena ensimmäisenä lauantaina Stoassa kello 11

maanantai 18. toukokuuta 2009

Sapatti 16.5.2009

Tepa johti tilaisuutta

13 läsnä


Rukoushetki
Rukousaiheita: Naapureiden puolesta, Perheen puolesta erityisesti lasten ja lastenlasten.
Ilmestyskirjaseminaarilaisten, Raamattuleiri.
Että käsi paranisi.
Kiitos kaikesta.
Että lähisukulaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen.
Kiitos kauniista keväästä ja ihanasta kesästä joka antaa kaikille voimia.
Että adventtiliike pysyisi vahvana myös täällä kotimaassamme.


Päivi kertoi elämänkokemuksestaan (katso toinen kohta tässä blogissa


Toivo todisti lähetystyöstään. Anna ja Toivo jakavat sapattisin ilmestyskirjaseminaari- ja muita kortteja.
Toivoa puhutteli erityisesti laulu jonka hän löysi vanhasta vironkielisestä Sionin laulut- laulukirjasta (Seurakunta laulaa 501: "Trumpetein kansoille kaiuttakaa"), jonka lauloimme yhdessä


Ilmoituksia: Itisryhmän kämppis 4-6.9.2009


Laulu: SL 199, Kosketa minua henki
Esa piti tutkiskelun aiheena Armo.

Jes 53 armon luku, joka olisi hyvä lukea säännöllisesti, jopa opetella ulkoa.

1 Piet 1:18


Tilaisuuden jälkeen menimme Esan ja Tepan luo kevään päättäjäisiin ja pitsajuhliin

Terveisiä Annalta

 

 

Hei!
 
 
Terveiset taalta helteesta. Lampoa on kolmisenkymmenta astetta, mika ylittaa reilusti minun sietokykyni. Yritan istuskella tuulettimen vieressa tai saada kyydin ilmastoituihin autoihin..
 
 
Perhe oli liikuttavan kiitollinen siita kolehtirahasta taas. Aiti sanoi, etta lapset olivat paiva toisensa jalkeen pyytaneet ruokaa, mutta hanella ei ollut mitaan mita antaa. Niin etta suuret kiitokset taas itisryhmalaisille. Ajattelin, etta voisin itsekin tinkia omasta elintasostani, niin etta voisin tukea heita viikoittain. Onneksi kesan lahestyessa vihannesten ja hedelmien hinnat laskevat, niin etta heilla on parempi mahdollisuus saada jotain vitamiinejakin eika vain pelkkaa leipaa, mita he usein joutuvat syomaan.
 
 
Terveiset siis itislaisille ja ihanaa kevatta sinne Suomeen!
 
 
Anna

 

lauantai 16. toukokuuta 2009

Päivin tienviitat 16.5.2009

16.5.2009

Päivi kertoi Jumalan teoista elämässään

On hyvä joskus pysähtyä, katsoa elämänsä tienviittoja ja huomata, missä Jumala on tarttunut elämään. Missä olisinkaan, jos Hänen kosketustaan ei olisi tapahtunut?

Miten olen tutustunut Itisryhmään? Tulin työtoverini kutsusta Itisryhmän järjestämään Kalervo Aromäen luentosarjaan, joka jatkui määräaikaisena pienryhmänä, sitten osallistuin muuhun pienryhmätyöhön ja myöhemmin ns. kämppistoimintaan. Tänä keväänä olen ollut mukana Ilmestyskirjaseminaarissa.

Elämän tienviittoja

Minulla oli uskova koti. Koti vaikuttaa edelleen vanhempien esirukouksen kautta siunauksena ja varjeluksena elämänvaiheissani, vaikka molemmat vanhempani kuolivat muutaman vuoden välein ollessani koulu-ikäinen. Henkilökohtainen valinta Jumalan puoleen tapahtui rippikoulukesänä, yksin hengellistä kirjaa lukiessani. Koulutoveri tuli uskoon samana kesänä, ystävystyimme ja näin pääsin mukaan seurakunnan toimintaan helposti.

Kun opiskeluni Helsingissä alkoi, päätin, että jätän hengelliset asiat ja kuljen omia teitäni. Se oli oma valinta. Kun elin ilman henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, se oli oikeastaan pakomatka, yritys pärjätä "itte". 17.05.2009Sisäinen maailma muuttuu niin, että hengellisiä asioita ei enää kaipaa eikä ymmärrä ja niistä jopa kiusaantuu.

Jumala salli pakoonjuoksua 13 vuotta, kunnes Hän kutsui uudelleen seuraansa. Uskon, että esirukous kantoi tässäkin hedelmää. Vaikeassa elämäntilanteessa tartuin Raamattuun ja siitä aukesi Psalmi 33: 13-15 ja 18-19. Jumala katselee kaikkia maan ihmisiä, hän on luonut sydämemme ja tuntee kaikki tekomme. Hän tahtoo auttaa, jos vain Häneen turvaudumme. - Koin, että Jumala puhutteli minua rakastavasti jakeiden kautta, Hän ei vaatinut eikä syyttänyt, mutta tarjosi apuaan. Jätin elämäni taas Jumalan johtoon.

Sain eräitä ystäviä, rukoilevia, hengellisiä uskovia, joiden kanssa sain paljon keskustella ja sain heiltä rukoustukea. Luottamus Jumalaan kasvoi ja eheydyin sisäisesti.

Kämppistyö

Olen tutustunut Itisryhmän kautta myös ns. Kämppistoimintaan. Kämppikseen kokoonnutaan viikonlopuksi jonnekin mökille tai eräkämpälle. Kiireisestä ympäristöstä irrottautuminen kauniin luonnon keskelle herkistää korvat kuuntelemaan ja sydämen ajattelemaan Luojan töitä. Leirillä kuunnellaan alustuksia ja keskustellaan niistä yhdessä. Välillä ulkoillaan ja saunotaan ja tutustutaan toisiimme. Näen itse kämppätyön merkityksen hoitavana, eheyttävänä, yhteisöllisenä mutta myös paikkana, jonne voi kutsua uusia ihmisiä ja jonne on matala kynnys tulla.

Kämppistyötä on tehty vuodesta 1990 lähtien ja siitä ollaan nyt kokoamassa kirjasta, jossa on alustuksia, muistelmia, runoja, kuvia, pohdintoja ja ohjeita kämppistyön tekemiseen. Kirjanen valmistuu heinäkuun lopussa Kuusamossa pidettävään Kämppistapahtumaan ja sitä voi kysellä omakustannushintaan kirjoittaja Ville Juntuselta Kurusta.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Manuelin opiskelutuki

Tänä keväänä olemme tähän mennessä maksaneet Trinity Collegeen 263,45 euroa, jatkossa on tarkoitus suorittaa kuukausittain Manuelin opintotilille abt 30 euroa.
Ralf (rsimonss(ät)gmail.com)

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

[Flickr] Ralf Raffe Simonsson wants you to see a photo

Itisryhmä 02.05.2009


by Ralf Raffe Simonsson
 © All rights reserved

Just follow this link to see the photo:
http://flickr.com/gp/rsimonss/q0hs5H

(If the link doesn't work, try copying and pasting it from this email into your browser's address bar.)

Flickr is almost certainly the best photo management and sharing application in the world. If you'd like to see what I use it for you can check out my profile page or browse my photostream.

lauantai 9. toukokuuta 2009

2.5.

2.5. Anitalla oli johto. Paikalla oli 15 h + 1 nuori


Anita piti saarnan:

Israelin piti olla pyhä heimo, mutta se lankesi jatkuvasti.Jumala armahti heitä ja antoi anteeksi osoittaakseen pyhyytensä. Kaikki Jumalalle osoitetut asiat ovat pyhiä (esim. esikoiset, Sapatti ja alkuseurakunta). Pyhyys ei ole näissä asioissa itsessään, vaan siinä, että ne on erotettu Jumalalle. Ihanne ei välttämättä toteudu. Tämä ihanteen ja todellisuuden ristiriita ahdisti Paavalia.

Mikään kadotustuomio ei kohtaa Jumalan omia. Jeesus antoi kuulijoilleen autuuslupauksen ja sanoi että he ovat maailman valo. Minkälaisia ihmisiä nämä kuulijat olivat? Hengelli sesti köyhiä. Mikä on ihmisen mahdollisuus löytää onni? Pitää olla nälkä ja jano ymmärtää syvemmin. Se ei ole kehoitus käyttäytyä tietyllä tavalla, vaan murhe ja oman avuttomuuden ymmärtäminen on itsessään autuuden tila, koska siinä ihminen kohtaa Jumalan. Ihmisen asema Jumalan edessä on olla epätäydellinen. Jeesus totesi mm. että hänellä olisi lisääkin sanottavaa, mutta kuulijat eivät pysty sitä vastaanottamaan. Entä mikä oli se maailman valo? Johannes Kastaja avasi vanhurskauden tien ja viittasi Jeesukseen Jumalan Karitsana. Hän ei itse ollut valo, vaan todiste valon tulosta maailmaan. Armahdetuksi tulemisen ja armosta riippumisen valo. Tätä valoa ei pidä panna vakan alle (vain itselle).



Rukouskierroksella rukoiltiin mm. ilmestyskirjaseminaarin puolesta.

Airi kertoi lähetyskertomuksena "Albanian perheestämme" ja Albaniasta valokuvin ja sanoin.


Marjuska piti tutkistelun:

On tutkittu, että yli puolet suomalaisista uskoo Jumalan luoneen maailman.
Luomistapahtumassa oli mukana koko Jumaluus, jonka kautta luominen tapahtui. Ja tulossa on uusi luominen. Tällä hetkellä evoluutiojulistus on aggressiivista. Tiedekään ei ota lukuun Luoja-Jumalaa. Etsitään kehityksen puuttuvia renkaita, joskus niitä myös luodaan keinotekoisesti; ns. Piltdownin ihminen oli sellainen huijaus. Tiede tutkii elämän syntyä. On valmistettu mm. siemen tieteen keinoin, vikana oli vain, että se ei itänyt.

Meillä on käytössä kommunikaattori, ajatusrukous ihmiseltä Jumalalle, jossa viesti kulkee kaksisuuntaisesti. Meillä on myös omatunto, syn eidesis, joka tarkoittaa alkukielellä kanssa tietämistä. Kuten kuninkaat, profeetat ja papit voideltiin öljyllä, myös uusi omaisuuskansa, pyhä papisto voidellaan, mutta Pyhällä Hengellä. Kaikki hengen lahjat eivät ole lähtöisin Jumalasta, vaan ne on koeteltava.

Jäännöskansoja on ollut olemassa monesti. Jäännöksillä on aina ollut itseään suurempi tehtävä. Koko Israel esimerkiksi pelastui jäännöksen kautta. Esra 9:13 puhuu armon jäännöksestä. Jäännös on Jumalaan luottavien joukko. Onko ihminen oman onnensa nojassa? Ei, ihmisiin luotetaan kaiken aikaa. Jumala ei olisi voinut jättää ihmistä oman onnensa nojaan, koska hän on rakkaus. Jätettiin myös tilaisuus valita. Taivaassa kaikki ovat jo valinneet, eivätkä kyseenalaista Jumalan hallintoa. Armon jäännös ei ole välttämättä yksi seurakunta, jäännöksiä on eri seurakunnissa. Viisas näkee, että jokaisessa on jotakin ja osaa ottaa "ruodot" pois. Näistä lampaista muodostuu yhdessä yksi jäännös. Jäännösseurakunnan tunnuspiirteitä ovat kestävyys, Jumalan käskyjen noudattaminen, Jeesukseen uskominen, ja Herran nimen kunnioittaminen. Jeesus on johdattaja, mutta hänkin antoi johdon Isälle. Mekään emme voi omin neuvoin tehdä mitään.


Seuraavalla kerralla (9.5.) olemme Castreninkadulla.

TP




torstai 7. toukokuuta 2009

Fwd: Church Signs in the UK

------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------
check out the rest of the Windows Live?. More than mail?Windows Live? goes way
beyond your inbox. More than messages

--
Jag använder gratisversionen av SPAMfighter för privata användare.
2955 spam har blivit blockerade hittills.
Betalande användare har inte detta meddelande i sin e-post.
Hämta gratis SPAMfighter här: http://www.spamfighter.com/lsv


----- Välitetty viesti päättyy -----

maanantai 4. toukokuuta 2009

9.5 kevätjuhla Castreninkadun kirkossa - ei kokoontumista Itäkeskuksessa

9.5 on Castreninkadun 12 kirkossa kevätjuhla ja Itisryhmä menee sinne. Meillä ei ole tapaamista silloin Stoassa.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Terveisiä Manuelilta

Dear Esa, Dear Ralf.
It is nice to come back to you and share my happiness of the fruit of my studies as a result of what you are doing for me. Sometimes I am asked to intervine in some debates where I apply what i am getting from my studies.
One of the Division directors said that "we are realiszng that you can also give you imput to our area of personal ministries with what you are getting from your school". So he askee me to give a lecture onhow to teach basic adventist doctrines at a workshop duing the Lay personal convention for Portuguese speaking people (Angola and Mozambique) to be held in September at the South Africa Head Office in Bloefountain.
It is a previlage but at the asme time a huge responsability because the goal is to teach how to interprete our doctrines when we give Bible studies and to help our leaders in the churches to have a better understanding of our doctrines in this world that is bombarded by too many dangerous ideas that confuse even our church members. Pray fom me and for all team which some of them are from GC.
Another good News is that the Angola Union President told me that the process of the University of Angola is moving well. Provisorily theUniversity will start in Huambo City while conditions are being prepared for the massive contruction of the University in Bongo Mission Station. The war destroy the mission Bongo Station but miriculously some people are giving some funds for its rebuilding. We also had there a big hospital that was total destroyed . The government gave some funds for the rebuiding of it and a chinee constructors have started building a part of it. We have faith thamore miracles will happen, because that hospital brought to Christ many people in the past that were looking for physical health there. Continue pryaing for us
May God you and tha family and have a blessed Sabbath


Hyvä Esa ja Ralf

On mukavaa kirjoittaa teille ja jakaa onneani kanssanne opiskeluni hedelmistä ja siitä hyvästä, jota olette tehneet puolestani. Silloin tällöin minua pyydetään osallistumaan keskusteluihin, joissa voin soveltaa oppimaani.
Eräs osaston johtaja mainitsi: “Olemme huomanneet, että sinäkin voit antaa osasi oppimastasi henkilökohtaiseen lähetystyöhömme”. Niinpä hän pyysi minua pitämään esitelmän adventismista portugalinkielisessä maallikkotyökokouksessa, joka pidetään syyskuussa Etelä-Afrikan osaston toimistossa Bloemfonteinissa. Osallistujat tulevat Angolasta ja Mosambikista.
Se on minulle suuri etuoikeus mutta myös valtava vastuu, koska tavoitteena on opettaa, miten selittää oppejamme antaessamme Raamatuntutkiskeluja ja auttaa kirkkojen johtajia ymmärtämään oppejamme paremmin maailmassa, joka pommittaa ihmisiä kaikenlaisilla vaarallisilla ideoilla jotka hämmentävät jopa seurakuntamme jäseniä. Rukoilkaa minun ja tiimimme puolesta. Jotkut heistä ovat tulleet pääkonferenssista asti.

Toinen hyvä uutinen on, että Angolan unionin esimies kertoi minulle Angolan yliopiston projektin edistyvän hyvin. Ylipisto aloittaa tilapäisissä tiloissa Huambo Cityssä, kun valmistelemme yliopiston suurta rakennusprojektia Bongon lähetysasemalla. Sota tuhosi Bongon aseman, mutta kuin ihmeen kaupalla jotkut ihmiset antavat varoja sen jälleenrakentamiseksi, ja kiinalaiset rakentajat ovat aloittaneet sen pystytyksen. Uskomme, että ihmeitä tapahtuu, koska moni, joka on hakenut fyysistä terveyttä sairaalassamme, on johdettu Kristukselle. Tarvitsemme edelleen esirukouksianne.

Toivotan Jumalan siunausta teille ja perheellenne.

Yours Manuel

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

[Flickr] Ralf Raffe Simonsson wants you to see a photo

18.04.2009


by Ralf Raffe Simonsson
 © All rights reserved

Just follow this link to see the photo:
http://www.flickr.com/photos/rsimonss/3464498207/

(If the link doesn't work, try copying and pasting it from this email into your browser's address bar.)

Flickr is almost certainly the best photo management and sharing application in the world. If you'd like to see what I use it for you can check out my profile page or browse my photostream.

[Flickr] Ralf Raffe Simonsson wants you to see a photo

18.04.2009


by Ralf Raffe Simonsson
 © All rights reserved

Just follow this link to see the photo:
http://flickr.com/gp/rsimonss/9kqPZA

(If the link doesn't work, try copying and pasting it from this email into your browser's address bar.)

Flickr is almost certainly the best photo management and sharing application in the world. If you'd like to see what I use it for you can check out my profile page or browse my photostream.

Terveisiä Albaniasta

Hei Airi!

Juu, taalla on kevat, pilvista, mutta lamminta, lampotila pyorii parinkymmenen
asteen kieppeilla. Luonto yhtakkia puhkesi kukkaan kun sateet loppuivat,
yhtakkia ruoho putkahti jostain ja lehdet puihin ja kukat. Kun taalla jotain
tapahtuu, niin tapahtuu sitten vauhdilla. Persikkapuussa oli jo isot raakileet
kun katsoin.

Kiitolliset terveiset taas itisryhmalle kolehdista. Viime kerralla kun toimitin
Felician kautta heille rahan, niin F. kertoi, etta he olivat olleet taas hyvin
ahtaalla, perheen isa oli polvillaan rukoillut, etta Jumala lahettaisi jostain
rahaa ruokaan. No, se oli sitten rukousvastaus. Tapaan nyt keskiviikkona
Felician, han menee torstaina kaymaan siella, missa he asuvat niin voin
lahettaa rahan hanen mukanaan. Tiedan, etta se tulee tarpeeseen kun naisilla on
enaa talvivaatteita myytavana ja nyt pitaisi olla jo kevatvaatteita.

..

Puhaltelen taalta vahan lampimampia virtauksia sinne pain!

terv Anna

lauantai 18. huhtikuuta 2009

sapatti 18.4.2009

Itisryhmä 18.4.09
Läsnä 14 aikuista 3 lasta
Tilaisuuden en johto : Taija
Alkulaulu: 110
Todistustilaisuus:


Tepa kääntymiskokemuksesta
Anna: Omista kokemuksista
Ralf: Net98-kokemuksia
Toivo: Ajan merkeistä
Taija: Omakohtaisia kokemuksia

Rukousvihko:
Ilmestyskirjaseminaari
Voimavaroista
Lasten puolesta
Kiitosaiheita
Naapurin rouva ja hänen veljensä

Taija: Tutkiskelu aiheesta toivo
Loppulaulu 398

Teetä ja mehua.

Seuraavat tilaisuudet: 2.5, 9.5, 16.5

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Sapatti 4.4

4.4. Airilla ja Ralfilla oli johto. (paikalla 9 + 1 henkeä)
 
Ralf piti Raamatuntutkistelun armosta ja välittämisestä erityisesti  Itisryhmäämme ajatellen. Hän havainnollisti ajatusta gridi-nelikentän avulla. Tämän nelikentän vasen alanurkka on NOLLApiste, eli kuollut seurakunta. Nelikentän vasen laita on TUNNE, joka kasvaa nollanurkasta ylöspäin. Seurakunnan tarjoamia tunne-elämyksiä voisi kuvata rumpumusiikki. Nelikentän alalaita on OPPI, joka kasvaa vasemmalta oikealle. Se sisältää totuuden Raamatusta, mutta myös metodistisuuden, lakihenkisyyden ja farisealaisuuden. Nelikentän poikki piirretty suora vasemman alalaidan nollanurkasta oikeaan ylänurkkaan kuvaa elävää kasvavaa seurakuntaa, eli ihannetilaa, jossa laki ja rakkaus ovat sopivassa suhteessa.
 
Sanotaan että kirkossamme oppi on tärkein ja toisista välittäminen, eli ihminen jää vähemmälle. Voisi olla parempi jos meillä olisi enemmän henkeä. Ryhmämme rakentamisessa jokaisella on roolinsa. Meillä on käytössä esirukousvihko ja rukouspuhelin ja pyrimme muistamaan toisista välittämisen. Matteus 22:37 kehottaa rakastamaan Herraa ja lähimmäisiä. Itse asiassa me kaikki olemme Jumalan rakkauskirjeitä. Millainen rakkauskirje on? Muistelimme, ettei se ole kovin häävi, eikä kypsä, se voi olla itsekäskin ja se sisältää kaipausta ja halua olla toisen lähellä. Muistimme myös hyvän ohjeen lukea Raamattua niin, että lukee yhden kohdan ja kirjoittaa siitä kirjeen Jeesukselle.
 
Rakastava antaa ilman odotuksia odottamatta vastalahjaa. Rakkaus on myös periaate, se säilyy. Periaatteessa kaikkia ihmisiä pitää rakastaa,  mikä käytännössä voisi tarkoittaa esim. sitä, että käyttäytyy sivistyneesti toista kohtaan. Mitä se rakkaus sitten on? Lähimmäisiä on monenlaisia. Tarvitsevaa lähimmäistä voi auttaa, mutta saa käyttää järkeä ja antaa esimerkiksi ruokaa, eikä rahaa. Rakastava Jumala ei hylännyt kansaansa vaikka he tekivät typeryyksiä. Jumala myös rakastaa mustasukkaisuuteen asti. Fil 2:5-8 mukaan Jeesuksella oli Jumalan muoto, josta hän luopui rakkaudesta.
Rakkaus-asiaa voi pohtia lukemalla 1 Kor 13 niin, että korvaa siinä rakkaus-sanat omalla nimellään. Ihminen kehittyy, vaikka ei tulekaan koskaan täydelliseksi.
 
From Itisryhmä
Tutkistelun lopussa keskustelimme läksyn loppukysymyksistä pareittain ja kerroimme keskustelun tulokset ryhmälle.
 
Airi tarjosi meille kauniin Pääsiäiseen valmistavan hiljentymissaarnan lukemalla Raamatusta Pääsiäisen tapahtumista (otteita Matt 26-28) ja taustana Mozartin Requiem.
 
Lopuksi saimme teetä ja keksejä.
 
TP

lauantai 14. maaliskuuta 2009

14.3.2009


Tilaisuuden johto: Mirja
Läsnä: 16 (2 lasta)
Raamatunteksti: Ps 57:10-12 "10. Herra, minä ylistän sinua kansojen keskellä, minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi. 11. Sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin. 12. Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi yli kaiken maan!

Alkulaulu 1
Alkurukous: Mirja
Lauluesitys: Toivo ja Anja
Raamatuntutkistelu:Esa - Ellen G Whiten kirjoitusten ymmärtäminen.


Lähetyskertomus Mirja: Filippiineiltä

Lähetyslaulu 421 "ottaos, Herra, mun käteni heikot"

Ilmoitukset Ensi sapattina (21.3) rehtoollinen Castreeinlla, ei kokousta Itäkeskuksessa Seuraavan kerran 4.4. kl 11

Rukoushetki: Rukousaiheita:

  • Mellunmäen ilmestyskirjaseminaarin puolesta
  • Katariinan terveyden puolesta
  • Rakkaan ystävän puolesta
  • RYhmän pienten puolesta


  • Lasten kertomus Tuula

    Musiikkia ja todistuksia

    Hilkka: Eikö merkitse se että tie Jumalan pojan vei ristille.

    Aune: laulu

    Hellevi: Turusta. Kiitos sulle Jumalani

    Anja ja Toivo: laulu Ps 133 pohjalta

    Ralf: Säesti klarinetilla "Käy yrttitarhasta polku"

    >p>Lóppualulu 23 "Niin ihanata on ylistää"

    Keskustelutuokio teen ja pikkuleipien parissa

    maanantai 9. maaliskuuta 2009

    7.3.09

    Esalla ja Tepalla oli johto. Tilaisuuden alussa saimme kuulla mandoliini- ja lauluryhmän esityksen.

    Timo Flink puhui taivaan kirjoista (Dan 7:10) liittyen Danielin maailmanhistoria-näkyyn. Näky kuvaa ensin tapahtumia maan päällä Babylonista Eurooppaan, sitten kuvataan mitä tapahtuu taivaassa ja näky päättyy lopulta Jumalan valtakuntaan. Taivaallisessa pyhäkössä on oikeudenkäynti (Ps 68:18, Ps 69, Dan 8). Pyhät saavat oikeutensa ja kaikki kirjat avataan. Mitä näissä kirjoissa sitten on? Kun Jeesus lähettää (Luuk 10) opetuslapsensa pareittain matkaan, hän antaa heille vallan käskeä henkiä. Tässä yhteydessä hän puhuu myös nimien kirjoittamisesta taivaan kirjaan ja nimien pyyhkimisestä sieltä pois. Taivaan kirjoissa on siis nimiä. Psalmista toteaa, että Herra on tutkinut minut, nähnyt minut idulla ja että kaikki on kirjoitettu taivaan kirjaan. Siellä on siis koko elämä. Herra on myös kirjoittanut muistiin pakolaisuuden päivät (Ps 56) ja kyyneleet. Herra kuulee ja kaikki kirjoitetaan muistiin (Mal 3:16) iloksi Herraa kunnioittaville. Kehoitetaan katumaan syntejä (Apt 3) jotta ne pyyhittäisiin pois. Mitä kirjoihin sitten jää? Pelkät nimetkö? Sinne jäävät nimet ja uskon teot. Mooses pyytää Herraa antamaan anteeksi (2 Ms 32) tai pyyhkimään hänen oman nimensä pois. Pahojen nimet siis pyyhitään pois. Joka voittaa, saa valkeat vaatteet, eikä nimeä pyyhitä pois taivaan kirjasta. Nimenhuudossa Jeesus nousee vastaamaan ja tunnustaa omakseen.
    Hebrealainen oikeudenkäynti eroaa nykyisistä. Siellä on TUOMARI, joka puolustaa ja toteaa oikeuden päätöksen, SYYTTÄJÄ, joka syyttää ja SYYTETTY, joka on syyllinen tai syytön. Jos syyttäjä syyttää syytöntä, tuomari rankaisee syyttäjää. Raamatussa kutsutaan Paholaista veljien syyttäjäksi. VANHURSKAS on se, jonka oikeus on todennut syyttömäksi, se on siis oikeustermi. Sana KATAKRIMA, josta kadotustuomio (Room 8:1) on käännetty, on alkukielessä myös oikeustermi.
    Mihin kirjoja sitten tarvitaan? Ne on tarkoitettu oikeudenkäynnin yleisölle (enkeleille), koska vain Jumala tietää kaiken. Herra tietää, muu yleisö näkee vain tapahtumiat. Uskon isä Aabraham lähti Herran käskystä uskon matkalle tietämättä edes matkansa määränpäätä. Hän kompasteli matkalla mm. Saaraan. Hän pyrki itse toteuttamaan ennustuksen jälkeläisistä. Ja kun Jumala vihdoin lupasi lapsen, Saara ja Aabraham nauroivat molemmat. Jumala kyllä tiesi, mutta hän järjesti Isak-testin, jotta enkelitkin saisivat tietää miten vahva Aabrahamin usko oli. Nähtyään tuloksen enkeli totesi: Nyt minä tiedän. Uskon isän kompastelut pyyhittiin kirjasta pois ja uskon teot jäivät jäljelle. Karitsan elämän kirja on meitä ja enkeleitä varten jotta me ymmärtäisimme. Lähes jokainen kuolee ja joutuu tuomiolle (Hebr 9:27), pieni osa ei kuole, vaan heidät muutetaan. Jeesus tulee ja tuo palkan (Ilm 22:12) tekojen mukaan, oikeus on silloin jo tehnyt päätöksensä.

    Timo piti myös läksyn profeettojen sanomasta.

    Teehetken aikana oli tilaisuus kysellä. Yksi kysymys koski ikuisuutta. Heprean kielen sana oolaam merkitsee asiayhteydestä riippuen aikaa, aikakautta, ikuisuutta, elinikää, ajanjaksoa jne. Me ajattelemme, ettei ikuisuudella ole alkua eikä loppua. Heprealaiset eivät ajatelleet näin. Heille sanalla ikuisuus oli neljä merkitystä.

  • - - - -----------------------------------------> ikuisuudella ei ole alkua eikä loppua,
  • |---------------------------------------------- > ikuisuudella on alku, mutta ei loppua,<
  • - - - ---------------------------------------->| ikuisuus tulee jostakin ja päättyy,
  • |-----------------------------------------------| ikuisuudella on alku ja loppu.

  • Joonan oolaam valaan vatsassa kesti 3 päivää ja 3 yötä. Jeesuksen ikuinen kadotus haudassa kesti 3 päivää ja 3 yötä. Gehennan ikuinen tuli ei pala ikuisesti, mutta sen seuraukset ovat lopulliset.

    lauantai 21. helmikuuta 2009

    21.02.09

    Airilla ja Ralfilla oli johtovuoro.
     
    Airi esitti lähetyskertomuksen ja kertoi sen yhteydessä kuulumisia Annalta Albaniasta.
     
    Rukouskierroksella,  jossa jokainen kertoo kiitosaiheensa ja pyyntönsä Jumalalle, rukoiltiin mm. Itisryhmän mahdollisen oman tilan puolesta. Rukoiltiin myös siunausta Mellunmäen ilmestyskirjaseminaarin jäsenille.
     
    Vierailijamme Atte piti Raamatuntutkistelun profeettojen arvovallasta.
        Jumalalla on valta kääntää ihmisten elämäntilanteet. Eräs filippiiniläismies tappoi satoja ihmisiä. Yksi tapetuista oli adventistinainen, joka ei suostunut tallaamaan Raamattua. Mies joutui teoistaan vankilaan ja sai kuolemantuomion. Tuomiota yritettiin useasti panna täytäntöön, mutta siinä epäonnistuttiin. Mies käsitti, että tässä on jokin tarkoitus. Hän tuli uskoon, pääsi armahdettuna vapaaksi ja kiertää nyt vankiloissa todistamassa. Hänen todistuksensa voimasta on yli 30 000 ihmistä tullut uskoon.


        On monenlaisia profeettoja, oikeita ja vääriä. Jokaisessa kirkossa on myös vääriä profeettoja, esim. David Koresh. Miten ihmiset lähtevät seuraamaan niitä vääriä? Mistä heille löytyy arvovaltaa? Näyttää siltä, että on ihmisiä, jotka haluavat vastauksen kaikkiin kysymyksiinsä. Heille ei riitä se, ettei kaikkiin kysymyksiin saa vastauksia. Heiltä puuttuu nöyryyttä tutkia asiaa ja kärsivällisyyttä odottaa vastausta aikanaan. Vastausten janossa lähtee kevyin perustein seuraamaan sellaista, jolla näyttää olevan jokaiseen kysymykseen vastaus.
        Miten löytyy hyvä tasapaino hengellisessä elämässä? Asiat on koeteltava Raamatulla.  (1 Tess. 5:12) On hyvä olla kääntymättä liikaa mihinkään suuntaan.
        Profeetatkin ovat elämän koulussa oppilaina, eivätkä he aina ole tähtioppilaita. Tavallisen esimiehen kaikki tehtävät eivät ole helppoja ja mukavia. Profeettana oleminenkaan ei ole helppoa, mutta Jumalan antamat tehtävät on hoidettava. Ellen Whitelle tämä merkitsi mm. yksityiskirjeiden kirjoittamista seurakuntalaisille asioista, joissa nämä toimivat virheellisesti. Myöhemmin nämä yksityiskirjeet koottiin yhteen muidenkin luettaviksi. On kuitenkin muistettava, että kyseessä ovat nimenomaan henkilökohtaiset yksityiskirjeet, niiden luonteen vuoksi niissä saattaa olla kohtia, jotka eivät ole suoraan sovellettavissa muihin ihmisiin. Asiat on käsiteltävä rehellisesti ja avoimesti. Kuten Naatanin nuhtelema Daavid, väärin tehnyt ihminen tekee viisaasti kun toteaa tapahtuneen, pyytää anteeksi ja on vapaa jatkamaan eteenpäin.
     
    Atte piti myös saarnan
        Ihmiset pohtivat kysymyksiä Mistä olen tulossa, minne olen matkalla ja mikä on kaiken tarkoitus? Ihminen on usein yksin kysymystensä kanssa. Tuntuu kuin sisällä olisi tyhjiö. Tuota tyhjiötä pyritään täyttämään eri tavoin. Jos onni olisi vesilasi, täyttäisitkö sitä auton avaimilla, nettiystävillä, kaljalla, hampurilaisilla, meikeillä vai jollakin muulla? Apt. 17:22 Paavali oli havainnut pakanatemppelissä tuntemattoman jumalan alttarin ja kertoi kuulijoilleen julistavansa heille juuri tuota Jumalaa. Monella meistä on elämässään tuollainen tuntematon jumala. On jano. Tuleeko onnen vesilasi koskaan täyteen? Joh. 4:13 Jeesus kertoi vettä noutavalle naiselle, että tavallisesta vedestä tulee uusi jano, mutta Jeesuksen tarjoama vesi tyydyttää ja täyttää tyhjiön. On hyvä tulla yhdessä perheenä kirkkoon etsimään Jeesusta ja tuota elämän vettä. Kun Jumala asuu sisällämme, meillä on yhdessä Jeesuksen kanssa rauha ja ilo. Kuten eräs pikkutyttö huomasi, Jumala on meitä suurempi, joten hän tulee ulos meistä ja muut näkevät tämän.
        Atte kertoi eräästä riutuvasta seurakunnasta. Siellä rukoiltiin useita kuukausia, sen seurauksena seurakunta tajusi syntisyytensä. Huomattiin, että ulkopuoliset eivät uskaltaneet tulla mukaan, koska he kokivat olevansa kovin huonoja hyvien, raittiiden ja terveiden seurakuntalaisten rinnalla. Seurakunta laski rimaa. Huomattiin, että jokainen tulija on arvokas. Ei tuomittu ketään. Uuden lähestymistavan jälkeen seurakunta on alkanut kasvaa.
        Jeesus kysyy tänään meiltä kaksi kysymystä. 1 Ms.3:9 Missä olet? 1 Ms. 4:9 Missä on veljesi? Jumala kysyy myös: Rakastatko minua? Raamatun tärkeimmät käskyt ovat: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Ihminen on kuin eksynyt lapsi. Isä toimii kanssamme. Hän kuiskaa: mene eteenpäin, olen kanssasi. Hän on lähellämme
     


    Bulgarialaisia seurakuntajäseniä vierailulla

         Itisryhmä kokoontuu seuraavan kerran 2 viikon kuluttua. Silloin saarnan pitää Timo Flink, mahdollisesti järjestetään myös iltapäivätilaisuus. Pääsiäissapattina 11.4. esitetään Annankadulla klo 11 Red-musikaali (vereen kirjoitettu).
     
    TP
     

    perjantai 20. helmikuuta 2009

    Launtain 21.2.2009 tilaisuudet Stoassa

    Huomenna lauantaina 21.2.-09 klo 11:00 Helsingin Itisryhmä kokoontuu sapattijumalanpalvelukseen Kulttuurikeskus STOA:n kokoushuoneessa, Turunlinnantie 1, Puotinharju, Helsinki.
    Vierailijana Atte Helminen!

    Tervetuloa !
    Tied. Esa Nysten
    p. 0407659467
    www.itisryhma.fi

    maanantai 16. helmikuuta 2009

    Sapattina 14.2.2009


    Läsnä 19 aikuista (1 lapsi)
    Johto: Anita.
    Alkulaulu: 110
    Lastenkertomus profeetasta josta tuli kaikkien kaveri (Marjuska)

    Tutkistelu: Marjuska Profetian lahja. 1 Kun 12:28, Luuk 13:11-34
    Bruce Collins Profetian lahja

    Rukoushetki
    Laulu 49
    Saaran: Pekka: Usko

    Loppulaulu 94

    Vilkas keskustelu

    maanantai 19. tammikuuta 2009

    Itisryhmän kummiperhe


    Hei!


    No raha tuli kuin taivaan lahjana! Ja sitahan se tietysti olikin. Juuri ennen joulua vanhemmat kavivat pikku Samuelin kanssalääkärissa epilepsian takia puolivuotistarkastuksessa. Lääkäri oli sanonut etta pojasta pitää ottaa skannaus (aivojen tietokonekuva?), no, tiedät mita tarkoitan. Se olisi maksanut 4500 lekea (en jaksa laskea paljonko se on, ehkä noin 40 euroa?), mutta heillä ei ollut varaa siihen. Mutta nyt on, huraa! Varmasti kerrot nämä terveiset itisryhmälle.


    Lääkitys on auttanut Samuelia, ennen hänella oli keskimäärin kaksi kohtausta viikossa, nyt kohtauksia on ollut noin yksi kahdessa viikossa. Kysyin, paljonko laake maksaa, se on 2500 lekea kuukaudessa (parikymmenta euroa), ja kysyin myos, etta onko heilla varaa siihen. Aiti sanoi, etta ei oikeastaan, mutta etta he tinkivat sitten mieluummin vaikka ruuasta. Niin etta noin kerran kuukaudessa kerattava kolehti, vaikka pienempikin, olisi tosi mahtava juttu heille.


    Isälla ei ole ollut paljoa töita. Kylla, lama vaikuttaa täälläkin, hinnat ovat nousseet, mutta toisaalta albanialaiset ovat tottuneet ikään kuin krooniseen lamaan, niin etta he vain sitten jatkavat kärsimista ja kitkuttelevat edelleen. Äiti on kylla jatkuvasti torilla myymässa vaatteita, eihän täällä tietysti miinusasteita ole, mutta talvikuukausia eletään, niin että kylmempää on tietysti ollut.


    Flutura on siis ollut koko talven jossain raamattukoulussa opiskelemassa, hän pitää siitä kovasti. Muut lapset voivat myös hyvin.

    Siunauksia teille kaikille sinne ja siis terveiset itisryhmälle. Unohdin kamerani Suomeen, mutta joku lupasi lähettää sen (toivottavasti tulee perille..), voisin yrittää ottaa sitten kuvia ja lähettää itisryhmän sivua varten.


    terveisin Anna

    lauantai 17. tammikuuta 2009

    17.1.2009


    LÄsnä 13
    Johto Tuula ja Taija
    ALkulaulu 39
    Todistettiin siitä miten laulu on vaikuttanut elämään, Taija ja Tuula soittivat CD:ltä ja kasetilta heitä ja muita kuulijoita koskettaneita lauluja,
    "Nyt kerron mä sulle lapseni"
    "Niin alhaalla kukaan ei kulje"
    242
    128
    "Rakkahin Jeesus"
    512
    Rukousaiheita: Ensi vuoden suuri kokoussarja Helsgissä
    Ystävän silmäsairauden puolesta
    Polven paranemisen puolesta.
    Leikkauksessa varjelemisen puolesta
    Ukrainalaisen ystävän puolesta että hän saisi säilyttää työpaikkansa.

    Tutkistelu: Taija Armolahjoista
    loppulaulu 235

    Seuraava kerta 7.2.2009