lauantai 21. helmikuuta 2009

21.02.09

Airilla ja Ralfilla oli johtovuoro.
 
Airi esitti lähetyskertomuksen ja kertoi sen yhteydessä kuulumisia Annalta Albaniasta.
 
Rukouskierroksella,  jossa jokainen kertoo kiitosaiheensa ja pyyntönsä Jumalalle, rukoiltiin mm. Itisryhmän mahdollisen oman tilan puolesta. Rukoiltiin myös siunausta Mellunmäen ilmestyskirjaseminaarin jäsenille.
 
Vierailijamme Atte piti Raamatuntutkistelun profeettojen arvovallasta.
    Jumalalla on valta kääntää ihmisten elämäntilanteet. Eräs filippiiniläismies tappoi satoja ihmisiä. Yksi tapetuista oli adventistinainen, joka ei suostunut tallaamaan Raamattua. Mies joutui teoistaan vankilaan ja sai kuolemantuomion. Tuomiota yritettiin useasti panna täytäntöön, mutta siinä epäonnistuttiin. Mies käsitti, että tässä on jokin tarkoitus. Hän tuli uskoon, pääsi armahdettuna vapaaksi ja kiertää nyt vankiloissa todistamassa. Hänen todistuksensa voimasta on yli 30 000 ihmistä tullut uskoon.


    On monenlaisia profeettoja, oikeita ja vääriä. Jokaisessa kirkossa on myös vääriä profeettoja, esim. David Koresh. Miten ihmiset lähtevät seuraamaan niitä vääriä? Mistä heille löytyy arvovaltaa? Näyttää siltä, että on ihmisiä, jotka haluavat vastauksen kaikkiin kysymyksiinsä. Heille ei riitä se, ettei kaikkiin kysymyksiin saa vastauksia. Heiltä puuttuu nöyryyttä tutkia asiaa ja kärsivällisyyttä odottaa vastausta aikanaan. Vastausten janossa lähtee kevyin perustein seuraamaan sellaista, jolla näyttää olevan jokaiseen kysymykseen vastaus.
    Miten löytyy hyvä tasapaino hengellisessä elämässä? Asiat on koeteltava Raamatulla.  (1 Tess. 5:12) On hyvä olla kääntymättä liikaa mihinkään suuntaan.
    Profeetatkin ovat elämän koulussa oppilaina, eivätkä he aina ole tähtioppilaita. Tavallisen esimiehen kaikki tehtävät eivät ole helppoja ja mukavia. Profeettana oleminenkaan ei ole helppoa, mutta Jumalan antamat tehtävät on hoidettava. Ellen Whitelle tämä merkitsi mm. yksityiskirjeiden kirjoittamista seurakuntalaisille asioista, joissa nämä toimivat virheellisesti. Myöhemmin nämä yksityiskirjeet koottiin yhteen muidenkin luettaviksi. On kuitenkin muistettava, että kyseessä ovat nimenomaan henkilökohtaiset yksityiskirjeet, niiden luonteen vuoksi niissä saattaa olla kohtia, jotka eivät ole suoraan sovellettavissa muihin ihmisiin. Asiat on käsiteltävä rehellisesti ja avoimesti. Kuten Naatanin nuhtelema Daavid, väärin tehnyt ihminen tekee viisaasti kun toteaa tapahtuneen, pyytää anteeksi ja on vapaa jatkamaan eteenpäin.
 
Atte piti myös saarnan
    Ihmiset pohtivat kysymyksiä Mistä olen tulossa, minne olen matkalla ja mikä on kaiken tarkoitus? Ihminen on usein yksin kysymystensä kanssa. Tuntuu kuin sisällä olisi tyhjiö. Tuota tyhjiötä pyritään täyttämään eri tavoin. Jos onni olisi vesilasi, täyttäisitkö sitä auton avaimilla, nettiystävillä, kaljalla, hampurilaisilla, meikeillä vai jollakin muulla? Apt. 17:22 Paavali oli havainnut pakanatemppelissä tuntemattoman jumalan alttarin ja kertoi kuulijoilleen julistavansa heille juuri tuota Jumalaa. Monella meistä on elämässään tuollainen tuntematon jumala. On jano. Tuleeko onnen vesilasi koskaan täyteen? Joh. 4:13 Jeesus kertoi vettä noutavalle naiselle, että tavallisesta vedestä tulee uusi jano, mutta Jeesuksen tarjoama vesi tyydyttää ja täyttää tyhjiön. On hyvä tulla yhdessä perheenä kirkkoon etsimään Jeesusta ja tuota elämän vettä. Kun Jumala asuu sisällämme, meillä on yhdessä Jeesuksen kanssa rauha ja ilo. Kuten eräs pikkutyttö huomasi, Jumala on meitä suurempi, joten hän tulee ulos meistä ja muut näkevät tämän.
    Atte kertoi eräästä riutuvasta seurakunnasta. Siellä rukoiltiin useita kuukausia, sen seurauksena seurakunta tajusi syntisyytensä. Huomattiin, että ulkopuoliset eivät uskaltaneet tulla mukaan, koska he kokivat olevansa kovin huonoja hyvien, raittiiden ja terveiden seurakuntalaisten rinnalla. Seurakunta laski rimaa. Huomattiin, että jokainen tulija on arvokas. Ei tuomittu ketään. Uuden lähestymistavan jälkeen seurakunta on alkanut kasvaa.
    Jeesus kysyy tänään meiltä kaksi kysymystä. 1 Ms.3:9 Missä olet? 1 Ms. 4:9 Missä on veljesi? Jumala kysyy myös: Rakastatko minua? Raamatun tärkeimmät käskyt ovat: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Ihminen on kuin eksynyt lapsi. Isä toimii kanssamme. Hän kuiskaa: mene eteenpäin, olen kanssasi. Hän on lähellämme
 


Bulgarialaisia seurakuntajäseniä vierailulla

     Itisryhmä kokoontuu seuraavan kerran 2 viikon kuluttua. Silloin saarnan pitää Timo Flink, mahdollisesti järjestetään myös iltapäivätilaisuus. Pääsiäissapattina 11.4. esitetään Annankadulla klo 11 Red-musikaali (vereen kirjoitettu).
 
TP
 

Ei kommentteja: