maanantai 19. tammikuuta 2009

Itisryhmän kummiperhe


Hei!


No raha tuli kuin taivaan lahjana! Ja sitahan se tietysti olikin. Juuri ennen joulua vanhemmat kavivat pikku Samuelin kanssalääkärissa epilepsian takia puolivuotistarkastuksessa. Lääkäri oli sanonut etta pojasta pitää ottaa skannaus (aivojen tietokonekuva?), no, tiedät mita tarkoitan. Se olisi maksanut 4500 lekea (en jaksa laskea paljonko se on, ehkä noin 40 euroa?), mutta heillä ei ollut varaa siihen. Mutta nyt on, huraa! Varmasti kerrot nämä terveiset itisryhmälle.


Lääkitys on auttanut Samuelia, ennen hänella oli keskimäärin kaksi kohtausta viikossa, nyt kohtauksia on ollut noin yksi kahdessa viikossa. Kysyin, paljonko laake maksaa, se on 2500 lekea kuukaudessa (parikymmenta euroa), ja kysyin myos, etta onko heilla varaa siihen. Aiti sanoi, etta ei oikeastaan, mutta etta he tinkivat sitten mieluummin vaikka ruuasta. Niin etta noin kerran kuukaudessa kerattava kolehti, vaikka pienempikin, olisi tosi mahtava juttu heille.


Isälla ei ole ollut paljoa töita. Kylla, lama vaikuttaa täälläkin, hinnat ovat nousseet, mutta toisaalta albanialaiset ovat tottuneet ikään kuin krooniseen lamaan, niin etta he vain sitten jatkavat kärsimista ja kitkuttelevat edelleen. Äiti on kylla jatkuvasti torilla myymässa vaatteita, eihän täällä tietysti miinusasteita ole, mutta talvikuukausia eletään, niin että kylmempää on tietysti ollut.


Flutura on siis ollut koko talven jossain raamattukoulussa opiskelemassa, hän pitää siitä kovasti. Muut lapset voivat myös hyvin.

Siunauksia teille kaikille sinne ja siis terveiset itisryhmälle. Unohdin kamerani Suomeen, mutta joku lupasi lähettää sen (toivottavasti tulee perille..), voisin yrittää ottaa sitten kuvia ja lähettää itisryhmän sivua varten.


terveisin Anna

Ei kommentteja: