Kristillinen usko on ollut aina tärkeä asia elämässäni. Lapsena minulle ja sisarelleni opetettiin iltarukoukset. Isä tai äiti lukivat niitä niin kauan, että mekin osamme ne ulkoa ja sen jälkeen he muistuttivat iltaisin, että muistakaa lukea iltarukous.
Jouduin vaihtamaan koulua noin 10 vuoden ikäisenä. Se oli vaikea aika. Usein luin Raamattua etsien sieltä vastauksia ja apua elämiseen. Ehkä eniten luin Raamattua 10-15 vuotiaana
Vanhempani olivat luterilaisia. Radiosta kuunneltiin jumalanpalvelus, koska kirkkoon oli 35 km matkaa, eikä siellä käyty hankalien liikenneyhteyksien takia. Yhden ainoan kerran muistan, että koko perheenä kävimme kirkossa. Kylällä oli järjestetty kuljetus halukkaille. Olin silloin noin 8- tai 9-vuotias.
Nuorena kiinnostuin eri seurakuntien opetuksesta, koska halusin ymmärtää Raamattua paremmin. Luterilaisessa kirkossa en löytänyt vastuksia kaikkeen. Kävin Helluntaiseurakunnan kokouksissa n 14-vuotiaana ollessani Juuan krkonkylällä koulussa.
Myöhemmin ollessani työssä Kuopiossa, kävin Pelastusarmeijan kokouksissa. Samoihin aikoihin alle kaksikymmenvuotiaana minulle tuli myös Jehovan todistajien Herätkää- ja Vartiotorni-lehdet.
Sitten muutin Helsinkiin syksyllä 1968 ja seuraavana kesänä menin naimisiin. Olin tavannut miehen kotiseudullani jo ennen Helsinkiiin muuttoa.
Avioliittokaan ei riittänyt, vaan elämästäni puuttui jotakin. Vanhempani muuttivat Helsinkiin vuonna 1969. Äitini työtoverina oli Adventtikirkkoon kuuluva sisar Katri Kuivanen. Hän antoi Kirjeellisen Raamattuopiston (nyk. Media7) kortteja äidilleni ja hän antoi kortin minulle.
Aloin lukea kursseja ja huomasin että monista asioista ajattelin samalla tavoin. Löysin lisää tietoa ja erityisesti kiinnostuin Danielin ja Ilmestyskirjan selityksistä. Olin myös miettinyt sapattiasiaa, sillä en löytänyt sunnuntain viettoa Raamatusta.
Kävin vielä Erkki Haapasalon ja Sulo Halmisen pitämän kokoussarjan tilaisuuksissa nuorimman siasreni kanssa, hän oli silloin vasta 14-vuotias. Kokoussarjan päätteeksi oli kastejuhla.
Kasteratkaisu merkitsi sillä hetkellä paljon. Olin ollut vasta kaksi vuotta naimisissa ja mieheni sanoi lähtevänsä pois, jos menen kasteelle. Ajattelin että olihan Aabrahamillakin koettelemus, kun hänen olisi pitänyt uhrata poikansa Isak.
Menin Annankadun kirkkoon kastetilaisuuteen yksin, kun sisareni ei enää tullut mukaan.
Kun tuli kotiin, pöydällä oli kukkakimppu maljakossa onnittelukortin kanssa, Jumala oli muuttanut kaiken taas hyväksi.
Noin puolentoista vuoden päästä miehenikin tuli kasteelle ja oli muutamia vuosia ihan aktiivisesti toiminnassa mukana.
Ilman uskoa elämä olisi tyhjempää. Uskon kautta olen löytänyt tarkoituksen olemassaololle. Olen kiitollinen, että Jeesus on pitänyt huolta tähän asti.
Mirja
