Kai Arasola: Jumalanpalveluksen haasteet

KAITSU KÄVI JA PUHUI
JA MEILLÄ OLI KOSOLTI MIELIPITEITÄ

Finlandiin palanneen Kai Arasolan yksi pesti on johtaa sapattikoulujaostoa. Kuten nimikin (koulu) sanoo, tilaisuuksiin sisältyy opetusta. Raamatun tutkistelua. Piplian tutkimiselle kolminkertainen eläköön-huuto!
Saarnaosuus saa silloin tällöin, ettei peräti usein, penkkiurheilijat eli sanankuulijat haukottelemaan ja kuorsauksen partaalle.

Itis-ryhmän alustuksessaan 19.9.09 Kaitsu vihjaisikin, että lisättäisiinkö saarnankuuntelu-kursseja seurakuntien ohjelmaan... Hienotunteinen tapa sanoa, että saarnat please lyhyemmiksi ja tarpeellisiksi.

On tutkittu, että

* jos seurakunnassa on miehiä vähemmän kuin 40%, se kasvaa hitaammin

* kirkossa ylipäätään on jotain mikä tekee sen vaikeammaksi miehille

* tapa millä jumalanpalveluksia järjestetään, työntää herkemmin pois miehiä kuin naisia.


Miesvajausta ilmenee etenkin protestanttisella puolella. Katolisella ei niinkään, ja jostain syystä ei myöskään JehovanTodistajat -liikkeessä.

Joku mainosguru oli tutkimustulokset nähtyään lohkaissut: Just näin voi odottaakin. Systeemi on luotu naisille: turvallista, rauhallista, vakaata, hoitavaa. Ei tarjoa seikkailua eikä riskinotto-herätteitä, joihin varsinkin nuoremmat miehet tuntevat vetoa.

Pitäisi murtaa tapoja, jotka estävät luovuutta seurakunnissa. Kirkollinen sanastokin on lähempänä naisten sanastoa - esim 'suhde Kristukseen' - ja 'naismaisia' syntejä vastaan on helpompi heristää; vrt esim. panetteleva juoruilu contra pornosaitit.


Kaitsun alustus, josta yllä vain lyhyesti, herätti intohimoisen mielipiteiden vaihdon.
Naistenko sanasto vaaleanpunaista pehmohempeyttä! Ainoastaan miehiäkö varten älyllisyyttä korostavaa sana- ja aihevalintaa, jotta viihtyvät? Ei istu pohjoismaiseen populaatioon ja elämäntapaan - ehkä siellä päämajan ameriikan puolella mennään lähempänä kuvattua tyyliä, siellähän naisten 'kuuluu' olla pinkkikotirouvaa ja hieman avutonta kainaloista kanaa.

Toisekseen, juuri luovuus ja verbalistiikan hallinta on tutkitusti naisväen heiniä enemmän kuin miesten.

Edelleen, ketkä yleensäkin sankemmin joukoin hakeutuvat henkisen kasvun lähteille. Kirjastoihin, työväenopistoihin, konsertteihin, teattereihin, taidenäyttelyihin, kulttuuritapahtumiin - niin, ja kirkkoihin? Naisväki on eittämättä kiinnostuneempi kehittämään henkistä minäänsä kuin miehet. Pitäisikö seurakunnilla olla kalastuskerho ja moottoripyöräklubi?

Neljänneksi, jos kirkonmenot eivät vetoa miehiseen habitukseen, ei ainakaan naissukupuolta voi syyttävästi osoittaa sormella. Ketkä ovat olleet vastuussa sapattikoulujen ja fraseologian kehittelystä kautta vuosikymmenien, ketkä jumittivat johtajuudet, pastoruudet ja mielipideilmaisut vain miehille kuuluviksi kautta vuosisatojen, keiden kynästä Raamattukin tuli olemaan.. .

Tuollainen karkea jako miehet-sitä ja naiset-tätä on tosi karkea. Miehissä on kovin erilaisia yksilöitä ja niin on naisissakin. Mutta varteenotettava kysymys kuuluukin: Onko miesten viihtyvyys seurakunnassa kiinni siitä, miten paljon määräysvaltaa ja muuta valtaa siellä on miehillä?

Kiintoisaa havaita, että Raamattu kutsuu seurakuntaa naistermein, sanoilla morsian, vaimo, äiti (Johanneksen kirjeet) ja pahimmillaan portto. Mutta onko Raamatussa selvää kaavaa jumalanpalvelukselle. Apostolien aikaan Synagoga/koulussa luettiin Kirjoituksia, sapattisin kodeissa murrettiin leipää ja juotiin 4 maljaa, laulettiin hallel-kiitoslauluja, rukoiltiin, ja näin oli tehty noin 1500 vuoden ajan, nyt vain Exoduksen karitsanveren-kautta-pelastus oli muuttunut Kristuksen veren kautta pelastukseksi. Sapatti oli ollut kuin pienoispääsiäinen - vertaa ehtoollinen. Yhteistilaisuuksissa julistusta ja opetusta oli runsaasti, uusi evankeliumin oppi tarvitsi vankennusta ja toisaalta poisoppimista esikuvajärjestelmästä.
Kokouksissa jaettiin kokemuksia. Kellä tuomisina oli profetia, kellä laulu, kellä puhe kielillä, kellä sen selitys, ja mitä niitä olikaan.
Jumalanpalvelustahan ei Jumala tarvitse vaan ihminen, eli ihmisten, nykyihmisten tarpeisiin sen olisi vastattava. Hetkinen, olen saanut käsityksen että Herramme kyllä jotain ihmisiltään tarvitsee ja se on esirukous toisten ihmisten puolesta!

Kiintoisaa sekin, että UT julistaa yleisen pappeuden astuneen voimaan. Siinä ei ole miestä ja naista vaan Kristuksen seuraajia.

Apostolien aikaan evankeliumin julistusta tehtiin lähinnä ulkopuolella keskinäisten kokousten, ulkopuolisille, niin juutalaisille kuin pakanoille. Itis-ryhmässä kysyttiin, minkälaista 'äksöniä' eli evankelioivaa toimintaa voitaisi sapattisin harrastaa. Todettiin, ettei Tallinnanaukiolla ihmisten pysäyttäminen ollut oikein purrut.

Tähän loppuun kertoisin tositapahtuman, jota ko. keskustelutilaisuudessa en kerennyt. Intian suurkaupungissa ryhmä kristittyjä halusi kovasti tietää, miten menestyksellisesti saattaisivat 'pakanoille', kaupunkilaisille, ilosanomaa tiettäväksi. He olivat kokeilleet yhtä sun toista. Nyt he keskittyivät hartaasti rukoilemaan Herransa viisautta asiassa. Rukoiltuaan kolme päivää kaikille laskeutui sama Hengen sanoma: Menkää illalla rannalle.

Illan viileydestä nauttimassa ranta oli ihmistä mustanaan. Kristittyjen pikku ryhmä oli ymmällään mitä tehdä. Mutta sitten sinne tänne ilmestyi kuin tulenlieskoja joidenkin rannalla olijoiden ylle. Ryhmä ymmärsi, että Herra oli valinnut heille kuulijat. He riensivät henkeä täynnä tulenlieskalta toiselle.
Seuraavassa kokouksessa oli 53 uutta uskoon tullutta.

Niinpä, mitä omin neuvoin teemmekin, valuu tyhjiin. Herramme neuvonnassa seurakunnassa tapahtuu ihmeitä.
marj